HEI KAIKKI,

ja oikein hauskaa uutta vuotta! Tammikuu on käynnistynyt vauhdikkaissa merkeissä; sain joulupukilta lahjaksi sukset ja sauvat ja opettelen nyt hiihtämään. Hiihtäminen on todella hauskaa ja haastavaa puuhaa. Osaan jo hiihtää hienosti tasaisella maalla, mutta mäet tuottavat minulle vielä ongelmia; sukset osoittavat äkkiä väärään suuntaan, jarrutus epäonnistuu ja laskut tuntuvat poikkeuksetta päättyvän hankeen. Välillä kaatuileminen harmittaa hirveästi ja tekee mieli luovuttaa. Olen kuitenkin päättänyt olla lannistumatta, sillä tiedän oppivani hiihtämään, jos vain sinnikkäästi jatkan harjoittelua.

Paukkupakkasista huolimatta olen ulkoillut ahkerasti, sillä joulupukki toi minulle suksien lisäksi myös lämpimän kaulahuivin; kiedon sen aina ulkoillessani kasvojen suojaksi. Joulupukki kertoi minulle, että kylmällä ilmallakin voi ulkoilla, kunhan vain muistaa pukea riittävästi lämmintä vaatetta päälle! Noudatetaan siis kaikki pukin neuvoa: puetaan riittävästi vaatteita ja nautitaan ulkona talven iloista ja ihmeistä!

Talvisin terveisin,
Putte