Tänä kesänä Putte-possu häärii ystävänsä Sofia Kekkerin kanssa ihan keskellä kaupunkia. Tapahtumapaikkana on siis mainio Härkätorin puisto aivan Raahen keskustassa. Ystävykset ovat paikalla kesälauantaisin Heinäkuussa 2011 Klo 10-14.
Lauantaina 9.7 ohjelmassa on Sofia Kekkerin laululeikkejä ja satuja perheen pienemmille, Puten väritystehtäviä ja ihan oikea kauhakuormaaja! Kaikki kauhakuormaajan ohjaajan työstä haaveilevat voivat käydä istahtamassa sisällä hytissä ja kokeilla ihan oikeaa ohjaussauvaa!
Mukaan on lupautunut Puten ystäviä laajemminkin. Klo 12-14 paikalle puistoon saapuu poliisi, palokunta ja ihan oikea ambulanssi. He tulevat tietysti siinä tapauksessa, ettei heillä ole tärkeitä työajoja juuri sillä hetkellä. Toivomme kuitenkin parasta, sillä niidenkin sisään on jännittävää kurkistaa. Ehkä jopa istahtaa!
Ohjelmaa on myös tulevina lauantaina ja mm. Zetorin kyytiin pääsee lauantaisin 16.7 ja 23.7 Klo 12 ja 12.30. Putte ja Sofia rakastavat myös piirtämistä. Sinä voit ilahduttaa heitä tuomalla oman piirustuksesi heille omalla nimelläsi ja puhelinnumerollasi varustettuna.
Aurinkoista kesää kaikille ja tervetuloa mukaan!