Hei ystävät!
Syksy on täällä taas! Putte on levännyt mainion toisen teatterikesän jälkeen ja on taas valmiina uusiin seikkailuihin. Mutta niistä lisää myöhemmin!
Puten seikkailuja odoteltaessa on ihana huomata, että tulevina kuukausina suomalaisilla lapsilla on mahdollisuus päästä katsomaan ihastuttavia tarinoita valkokankaalla.
Näin pari viikkoa sitten Pixarin uuden animaatioseikkailun Up – kohti korkeuksia, joka saa ensi-iltansa Suomessa 9. lokakuuta eli tänä perjantaina. Pixar on tunnettu loistavista, mielikuvituksellisista ja liikuttavista tarinoistaan, joita siivittää tyylikäs animaatio. Up – kohti korkeuksia ei ole poikkeus.
Hauska, jännittävä, kaunis ja koskettava elokuva kertoo 78-vuotiaasta ilmapallokauppiaasta nimeltä Carl Fredricksen. Carl päättää toteuttaa unelmansa suuresta seikkailusta ja lentää ilmapalloineen Etelä-Amerikan viidakkoon. Nuori ärsyttävän avulias partiopoika Russell päätyy vahingossa seikkailuun mukaan, mikä ei känkkäränkkä-Carlia yhtään huvita. Kun mukaan tarttuu myös viidakon eläimiä, joutuu parivaljako lopulta puntaroimaan, mikä elämässä on tärkeää ja mistä kannattaa pitää kiinni.
Tammikuun 8. päivänä elokuvateattereihin hyppää muun muassa musiikkivideo-ohjaajana tunnetun Spike Jonzen animaatiotarina nimeltä Hassut hurjat hirviöt (Where the Wild Things Are).
Elokuva perustuu Maurice Sendakin saman nimiseen lastenkuvakirjaan, jossa poika nimeltä Max lähtee hurjalle seikkailulle hurjien hirviöiden maahan.
Sendakin kirja on julkaistu suomeksi nimellä Hassut hurjat hirviöt ensimmäisen kerran jo yli 40 vuotta sitten. Uusintapainos ilmestyy syksyllä 2009. En malta odottaa, että pääsen näkemään tämän seikkailun! Kuvien ja trailerin perusteella odotettavissa on jännittävä seikkailu ja hirviöitä, jotka eivät välttämättä olekaan niin hirveitä kuin voisi kuvitella.
Ystäväni Pariisissa on elokuvaohjaaja Wes Andersonin henkilökohtainen assistentti. Siksi ja erityisesti siksi, että kirjoitan myös lapsille tarinoita eläimistä, sain kutsun ennakkonäytökseen katsomaan kuuluisan ohjaajan uuden elokuvan nimeltä The Fantastic Mr. Fox. Erikoisista ja hauskoista komedoistaan tunnettu ohjaaja on tällä kertaa uppoutunut animaation maailmaan. Hyvä niin.
The Fantastic Mr. Fox pohjautuu rakastetun lastenkirjailijan (mm. Jali ja Suklaatehdas) Roald DahlinKekseliäs kettu -kirjaan. Se on tarina kekseliäästä ketusta, Mr. Foxista, joka on tylsistynyt työhönsä sanomalehtimiehenä. Hän päättää vaimonsa vastalauseista huolimatta toteuttaa nerokkaan ideansa ryövätä kolmelta häijyltä tilanomistajalta – Pösöltä, Pärskältä ja Papulta. Mukana menossa ovat Foxin vaimo, hänen poikansa, uusi serkkupoika ja eläinystävät.
Wes Anderson on kekseliään huumorin mestari. Oli ilahduttavaa nähdä, että samainen tarinankerronta toimii myös lapsille suunnatussa elokuvassa. Komea animaatioelokuva on lämmin ja virkistävä tarina eläimistä, jotka ovat eläimiä. Silti mukaan mahtuu koskettavia ajatuksia elämästä, siitä, miten mielikuvituksella ei ole rajoja ja siitä, kuinka jokainen kamppailee elämässään samojen kysymysten äärellä: Uskallanko minä? Olenko minä tarpeeksi hyvä? Joustamisesta, itsensä voittamisesta, rohkeudesta ja ideoiden voimasta kertova hellyyttävä tarina vetoaa niin lapsiin kuin aikuisiinkin. Pehmeän värikylläinen kettutarina on kuin kuppi lämmintä kaakaota keskellä pimeintä ja kylmää tammikuuta. Putte-käsikirjoittaja suosittelee lämpimästi!
Kaunista, iloista ja elokuvarikasta syksyä kaikille! Ja pitäkäähän silmät ja korvat auki, sillä Putte-possulla on teille pian uutisia!
Pihla Hintikka