Lasten taiteidenyö Fantissa

Tänä vuonna järjestetään ensimmäistä kertaa lapsille suunnattu oma taiteidenyö Fantissa ja Pikkulahdella Raahessa neljän toimijan toimesta.
– Idea lasten omasta taiteidenyöstä kypsyi kesän aikana kun pohdin Johanna Mastolan kanssa kuinka lapsille voitaisiin järjestää esityksiä kesän jälkeenkin, Putte Oy:n luova johtaja Marita Tuhkala kertoo.
Taiteiden yössä nähtävä esitys mahdollistui, kun maanrakennus E. Majava suostui yhteistyökumppaniksi ja halusi tarjota ilmaisesityksen tapahtumassa.
– Haluamme olla edistämässä lastenkulttuuria ja pidämme Fantin ja Pikkulahden alueen toiminnan kehittämisen tärkeänä, Maanrakennus E. Majava Oy:n toimitusjohtaja Mikko Majava toteaa.

Putte-possu ja nimien salaisuus –näytöksen jälkeen ilta jatkuu Johanna Mastolan ja Hukka-ryhmäläisten kanssa seikkailuradalla hämyisessä Fantin saaressa. Lopuksi luvassa on vielä makkaranpaistoa Fantin puoleisella uimarannalla. Makkaranpaiston onnistumisesta huolehtii Haapajoki- Arkkukarin kyläyhdistys ry yhdessä Paavo Silvolan kanssa ja makkarat rakovalkeineen tarjoaa Raahen kaupungin kulttuuritoimi.

…ja siellä kaikilla oli niin mukavaa, voi jospa voitte kaikki olla mukana…, toteavat järjestäjät yhteistuumin.

Lisätietoja
Marita Tuhkala 044 0220597