Päivi Tuomainen, 48, näyttelee Putte-possu ja Fantin aarre -näytelmässä uteliasta ja viekasta Heikku-varista. Seuraavassa haastattelussa Raahesta kotoisin oleva Päivi kertoo muun muassa, miksi jännittäminen kannattaa.
1.Kuinka päädyit näyttelijäksi Putte-possu ja Fantin aarre -näytelmään?
Kesäteatterin tekeminen on aina oma elämyksensä. Siinä on jotain aivan erikoista tunnelmaa, joka yhdistää koko porukkaa. Erilaiset sääolosuhteet antavat oman ripauksensa soppaan. Kesäteatteria on mukava tehdä ja niinpä lähdin mukaan remmiin, kun Marita kysyi. Ja tietysti lapsille suunnattu kesäteatteriesitys kiinnosti.
2. Mikä on ensimmäinen muistosi näyttelemisestä?
Kansakoulussa näyteltiin ihan alaluokilta lähtien. Kolme iloista rosvoa on jäänyt mieleen.
3. Mikä näyttelemisessä on parasta?
Vaikea kysymys. Teatterin tekeminen on minun tapani ilmaista itseäni. Se on jotain hyvin kokonaisvaltaista. Se on heittäytymistä ja totena olemista. Se on myös hyvin terapeuttista. Ja ajoittain raskasta. On hyvä, ettei tarvitse tehdä sitä työkseen.
4. Jännittääkö näytteleminen koskaan?
Aina jännittää ja niin pitääkin. Jännityksen voittaminen ja hyödyntäminen on palkitsevaa.
5. Mikä tekee näyttelijästä hyvän?
Rehellisyys, olet sinut itsesi kanssa.
6. Kun et näyttele, mitä teet?
Teen töitä työterveyshoitajana. Ruokaa laitetaan illalla ja pyykkiä pestään: sitä tavallista elämää, joka pitää jalat maassa. Lukeminen ja liikunta kuuluvat vapaa-aikaan. Ihanaa on päästä joskus teatteriin tai peräti oopperaan. Nautin kierrellä taidenäyttelyissä ja vanhat kirkot kiinnostavat.
7. Mitä mieltä olet Putte-possusta?
Putte on hyvä kaveri.
8. Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?
Raahessa.
9. Entäpä Putte-possun?
Samoilla kulmilla, vanhassa Raahessa ystävien ympäröimänä.
10. Mitä sanoisit heille, jotka vielä harkitsevat, ostaako lippu Putte-possu ja Fantin aarre -näytelmään?
Heikku on utelias varis ja sanoisinkin näin Heikkuna, että kannattaa olla utelias ja kerätä kokemuksia.
Pihla Hintikka